Taas tätä samaa vanhaa oon niin lihava- päivitystä, mutta jonnekin mun on pakko saada tätä purettua.
Kaikki alkoi tänään siitä kun olin kahden ystävän kanssa Helsingissä kahvilla. Huomasin jo heti tavattaessa miten paljon pienempiä molemmat olivat ja minä olin se kaikista suurin. Vaikka aina ennen mä oon ollut se sporttisin ja pienin. Kahvilla en ottanut muuta kuin juomista sillä mua harmitti koko asia niin. Missä välissä oon päästänyt itseni näin huonoon kuntoon? Enhän mä enää liikukaan tarpeeksi.
Äsken kun vaihdoin yöpukua päälle ja vilkaisin peiliin, kauhistuin. Näytän oikeasti, täysin valehtelematta, siltä että olisin raskaana. Mun vatsa pullottaa niin että housun nappi ei meinaa pysyä kiinni. Enkä edes ole syönyt paljon. Osittain tiedän että kilpirauhasen vajaatoiminta on kaiken tän takana. Se aiheuttaa turvotusta ja hidastuttaa aineenvaihduntaa. Mutta suurin osasyy on se etten enää liiku samalla lailla kuin ennen. En tietenkään koska mun jalat murtuivat ja oon edelleen toipilas. En pysty enää käymään juoksulenkeillä joten käyn vain kävelemässä. Mutta eihän se ole sama asia.
Musta olisi ihanaa olla tosi omistautunut jollekin asialle. Oon miettinyt puolitosissani että pitäisikö mun aloittaa fitness. Mutta en tiedä tulisiko siitäkin sairaaloista. Mulla kun tuppaa asiat menemään vähän överiksi. Voisin kysyä ensi kerralla ravitsemusterapeutin mielipidettä asiasta.
Tai ehkä mä alan vain juoksemaan väkisin välittämättä kivuista. Otan särkylääkettä jo ennakkoon että pystyn parempiin suorituksiin.
En mä tiedä... Sanokaa te mitä mun pitäisi tehdä? Salikorttiin ei oo varaa ja kaikkeen muuhun keksin kyllä tekosyyn. Ainakin siinä oon mestari
Mä en ainakaan lähtis juoksemaan! Mä lähtisin urheilemaan sitten kun se ei ole pakkomielteistä. Kuulostaa kamalalta, mutta ite oon hyväksynyt sen että alan urheilemaan kunnolla sitten vasta kun keho ja mieli on toipunut syömishäiriöstä. Ja kuten sanoit, oot vielä toipilas. Se on kamalaa jos jäis elinikäiset traumat liikuntaa kohtaan, eikö olis ihanaa jos sais joskus lenkkeillä ja urheilla niin että siitä oikeesti nauttis? Musta (ja varmasti muistakin) sä olet hyvä tollaisena, eikä kukaan sua arvioi sun painon mukaan, muutakun sä itse! Fitness menee mun mielestä jo normaalilla ihmisielläkin pakkomielteiseksi kun niitä ruokia ja kaloreita lasketaan eikä mistään saa lipsua. Mä odottaisin ajan kanssa jos tulis sellainen liikuntaharrastus vastaan joka oikeesti vaikuttais hyvältä ja josta ei tulis pakkomielle. Entä jos omistautuisit jollekin ihan muulle kun liikunnalle?
VastaaPoistaMä niin toivon että joku päivä sä kelpaat itsellesi just tollaisena kun olet! Tuhannesti tsemppejä ja haleja. <3
T:Tiedät kyllä :)
Ihana kommentti, kiitos että piristit mun päivää <3 Oon kelaillut tota asiaa paljon mielessäni ja kai mun on vaan pakko hyväksyä, että kun en pysty harrastamaan tai kilpailemaan enää urheilussa samalla lailla kuin ennen, niin totta kai niitä muotoja tulee ja paino nousee vähäsen. Eniten vaan pelkään mitä toiset ajattelee, vaikka sehän pitäisi olla se viimenen asia.
PoistaOnneks mulla on kuitenkin sunlaisia ystäviä jotka ymmärtää ja tukeee :)