Pienen hetken kaikki on ollut kauniimpaa. Pienen hetken olen nähnyt valoa. Kunnes eilen, oksensin taas, ryntäsin ulos poikaystävän otteesta ja juoksin. Juoksin ja itkin, kunnes palasin täristen kotiin.

Miksi minä, oi miksi? Mitä niin pahaa olen tehnyt, että minua näin rankaistaan? Vaikka kyllähän minä sen tiedän, että itse tämän kaiken aiheutan. Itse olen kaikista suurin syyllinen. Kirjaimellisesti, suurin.

Olen päättänyt alkaa liikkumaan. Ei se mene överiksi, ei mene oksentaminenkaan. Mä vain muutaman kerran...

Kaikki on jotenkin kovin sekaisin pään sisällä. Ihan kuin jatkuvaa diskoa ja huutoa. Olen jo jonkin aikaa miettinyt kauanko enää kestän tällaista. Ehkä jonain päivänä kaikki vain loppuu. Ja silloin kaikki olisi taas hetken aikaa hyvin