Tuskaa. Niin paljon kipuja, vahvoja kipulääkkeitä, unilääkkeitä, itkua, kaikkea negatiivista. Tää oikeasti sattuu ihan hitosti! Kipua ei voi verrata asteikolla 0-10 sillä asteikko loppuu kesken. Hävettääjs kaduttaa. Mutts viimeksi kun hyppäsin talvella korkeammalta ei käynyt kuninkaan. Nyt molemmat nilkat paskana. Mutta ehkä talvella vaikutti lumen pehmeys.
Sattuu!

Makaan operatiivisella osastolla molemmat jalat paketissa. Sekosin osastolla ja hyppäsin katolta. Minut leikattiin kiirellisenä samana yönä. Toiseen nilkkaan ja sääriluuhun asennettiin ulkoinen rautakehikko, toinen jalka on polveen asti kipsissä. Edessä on vielä ainakin toinen leikkaus, jossa rautakehikko poistetaan ja sisälle laitetaan raudat, sekä toisen jalan kantapää kootaan kokonaan uudestaaan. Ei näistä kuulemma enää kunnon nilkkoja saa tekemälläkään. Mutta minulle riittää että pystyisin vielä kävelemään jokin päivä.

Yöt ovat tuskaa. Puren hammasta yhteen kivusta. Särkyä, polttelua, viiltoa... Kuntoutumisesta tulee pitkä ja vaikea tie joka tulee kuulemma kestämään monta kuukautta. Tällä hetkellä olen täysin petipotilaana eivätkä jalat saa edes osoittaa lattiaan päin ettei turvotus lisäänny. Kaduttaa...

Huhhuh mitä kaikkea on kerinnyt käymään! Olin etelässä kun sain kohtauksen ja jouduin Jorviin.
Siellä minut nukutettiin, siirrettiin Meilahteen ja olin hengityskoneeseen kaksi päivää. Sieltä minut siirrettiin takaisin Keski-Suomeen ohjeena että tiukassa tarkkailussa pitäisi olla ainakin pari päivää
No, kotiutus oli samana päivänä vasten maan parhaiden neurologien ohjeita.
Siskon luona sain uuden kohtauksen ja taas sairaalaan jossa vain seurattiin muutama tunti ja yöllä ilman rahaa kotiin.

Mummuni tuli hakemaan minua etelään seuraavana päivänä mutta matkalla aloin voida huonosti ja mummu ajoi 150km/h Meilahteen. Täällä oltiin pöyristyneitä siitä miten minua oltiin aikaisemmin kohdeltu ja miten Meilahden ohjeita ei oltu noudatettu.

Nyt olen ollut Meilahdessa sillä neurologin mielestä tilanne piti saada rauhoitettua. Ylihuomenna katsaus uudestaan

Paha olla. On ollut jo monta päivää. Tänään yritin kyllä puhua polilla mutta työntekijät vain ärsyttävät minua. Miksi juuri minulle on pitänyt sattua tyhmä mummeli joka kyselee typeriä? Haluan vaihtaa työntekijää. 

Yritän nukahtaa mutta eihän siitä mitään tule kun nukuin kolmen tunnin päikkärit. Huomenna pitäisi jaksaa terapiaan aamusta. Polillekin meinasin nukahtaa tänään. 

On myös yksi asia joka painaa mieltä, mutta en uskalla kertoa sitä täällä jos vaikka joku tuttu saattaakin lukea blogia. 

Onhan sitä kivaakin tiedossa: etelä-Suomeen pariksi viikoksi, Tallinnan reissu, ystäviä, laatuaikaa isän kanssa jolla on loma.

Milloinkohan minä voisin laulaa Antti Kleemolan laulua Kaikkea hyvää?

Sisko soitti taas vaan ei kanna enää huolta, kuuluu kaikkea hyvää

Nukun jo yöni kohta jää surutyöni

Tulin juuri sairaalasta. Meinasi tulla keikka helikopterilla Kuopioon kun epäiltiin aivoverenvuotoa.
Nyt en jaksa pitkästi kertoa mutta lyhyesti voin selostaa tännekin jotain.

Olin siis saunassa ja hiuksia pestessä katsoin peiliin. Pupillit olivat suuret kirkkaassa valossa ja olo vähän outo. Menin kuitenkin saunaan jossa en voinut olla kauaa kun alkoi kova päänsärky. Menin sohvalle makoilemaan ja itkin kun sattui niin paljon. Otin paljon särkylääkkeitä mutta mitkään eivät auttaneet. Lopulta monen tunnin jälkeen äiti lähti ajamaan minua 50min matkan päähän päivystykseen puolilta öin. Jossain vaiheessa automatkan olin kuitenkin mennyt tajuttomaksi ja äiti oli hälyttänyt ambulanssin. Ja tulihan sieltä ensivasteyksikkökin. En ollut reagoinut kipuun ja pupillit olivat yhä laajat. Ambulanssimiehet sanoivat äidilleni että selvä aivoverenvuoto tapaus ja tilataan pelastushelikopteri viemään Kuopioon. No tulin lanssisa tajuihin, mutta puhe oli vielä niin puuromaista etten itsekään olisi saanut siitä selvää. Pelotti. Ambulanssi lähti kiireellisenä pillit päällä kohti Jyväskylää ja siellä jouduin suoraan shokkihuoneeseen johon otetaan vain kaikkein huonokuntoisimmat potilaat. Tehtiin tutkimuksia, sain kipulääkettä ja lopulta siirrettiin rauhallisempiin tiloihin. Olisivat halunneet pitää yön yli mutta lähdin äidin kanssa kotiin.

Että tällaista täällä. Ei puutu extremiä meitsin elämästä! Anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, en jaksa kännykällä kirjoittaessa oikolukea tällaista pientä tekstiä. Toivottavasti selvää saa kuitenkin

Huomenna tulee vieraita ja sitten jatkuukin normaalit terapiat lomatauolta. Mukavaa sekin.

Oon ollut paljon osastolla. Hyvä niin. Tänään oli uloskirjotus. Jännittävää. Osastolla ollessa nimittäin keksin mitä oudoimpia keinoja purkaa ahdistusta: söin kokonaisen pannan ja nielaisin kolikon, joka juuttui ruokatorveen niin että jouduttiin nukuttamaan että se saatiin se pois.
Nyt saa loppua tällaset hölmöilyt.

Kaiken tän ja näiden vuosien jälkeen jaksan uskoa vieläkin että mä voin elää tavallista elämää ja tuun parantumaan. Oikeastaan nää vaan vahvistaa sitä ajatusta. Perkele, minä vielä näytän!

Uloskirjotuksen jälkeinen elämä pelottaa silti. Mitä teen jos yksin ollessa tulee ahdistuskohtaus? Nyt oonkin viettänyt aikaa siskon luona jo pari yötä.

Asiasta ihan toiseen, oon harkinnut tatuointia mun vasempaan käsivarteen. Oikeassa kädessä on jo teksti "fighter" ja lapaluussa kolibri. Haluaisin sen tatskan arpien peitoksi mutta myös kun ne on oikeasti mun mielestä kauniita! Ajattelin ottaa sulan josta tulee teksti "hope". Pitää vaan vielä varmistaa tatuoijalta ettei arvet ole este, että kai se väri tarttuu samalla lailla. Oon nimittäin ihan kujalla näissä asioissa :D

Tilasin myös uuden pianon. Vanha sanoi sopimuksen irti... Thomannilla maksoi digitaalipiano ja penkki 429€. Nyt innolla odotan laskua jotta voin maksaa sen ja sen jälkeen se lähetetään mulle. Pääsen vihdoin soittamaan! Haluaisin myös mennä pianotunneille että oppisin vähän paremmin soittamaan.

Huomenna tai ylihuomenna treffit joita ootan innolla! Mennään leffaan ja vähän jännitän kun sinne on tapana ostaa karkkia. Mitä jos en pysty syömään ja ahdistun? Taidan mennä Punnitse ja Säästän (en koskaan tiedä miten toi taipuu!) kautta.
Mutta jotta oon pirteenä treffeillä niin pitää alkaa nukkumaan.
Öitä!