Sairaalassa

Täällä sitä ollaan. Tehon kautta rantauduttu psykiatriselle. Omasta tahdosta. Ainakin viikonlopun yli saan olla, katsotaan maanantaina tilanne uudestaan.

Maskavaurio oli todennäköinen mutta hyvä onneni seurasi minua taas ja vältyin kivuliaalta kuolemalta. Ironista, sillä juuri sitähän minä tavoittelin.

En tiedä jatkosta. En tiedä miten tulen pärjäämään. Kai on vain pakko puskea eteenpäin ilman minkäänlaista päämäärää. Haluaisin olla niin kuin muut,  käydä koulua ja valmistua. Tunnen olevani erityisen epäonnistunut ihmisenä kun en saa mitään suoritettua. Ehkä terapia olisi parempi paikka avautus tästäkin asiasta kuin blogi. Täytyy miettiä tämänkin kohtalo uudelleen...

Minut viskattiin ulos osastolta. Kuin roskaa vain. Enhän minä sinne kuulukaan, mutta salaa olisin toivonut että osastolla kun ei ole kiusauksia, tulisi syötyä entistä vähemmän.
Kävelin kotiin apteekin kautta. Ostin 15g panadolia ja vedin kaiken nassuun. Nyt odottelen vaikutuksia. Tämäkin on jo tuttua kauraa, tunnen jo miten hajuaisti alkaa reistailemaan. Koko ajan olen haistavinani ikään kuin kaasun ja on vaikea hengittää. Mutta ei tämä vielä mitään, ehkä tänään sairaala saa yhden maksansiirto potilaan lisää. Mitäs heivasivat ulos, omapa on syynsä kun eivät antaneet apua.

Sisko tulee käymään enkä ole vielä päättänyt missä vaiheessa kerron. Ehkä vasta vierailun loppu päässä, sillä mitä kauemmin lääkkeet kerkiävät vaikuttaa, sitä parempi.

Olotila romahti. Kaikki tuntui sekavalta. Olen matkalla kohti osastoa tai ainakin päivystystä. En jaksa tätä oloa enää. Onneksi kyseinen osasto ei ole erikoistunut syömishäiriöiden hoitoon joten voin jatkaa laihdutusta.
Alipaino, täältä tullaan!

Varmaa, mikäpä täällä olis varmaa. Paitsi se, että pitää jatkaa vaikka se tuntuis vaikealta

Kiireiset kaksi päivää. Eilen olin poliklinikalla ja tänään ravitsemusterapeutilla sekä terapiassa. Olin kerrankin oma-aloitteinen ja otin itse yhteyttä ravitsemusterapeuttiin, kun syöminen ahdisti liikaa. Päässä risteilee erilaisia ajatuksia. Toiset ovat vahvasti vieläkin sitä mieltä, että 35kg on aivan järkeen käypä vaihtoehto ja hyvä paino. Toinen puoli taas haluaisi kuuden (vaiko jo seitsemän?) vuoden syömisvammailun jälkeen nauttia ruuasta.

Rt järkyttyi syömisistäni. Hän sanoi että tällä menolla olen osastolla mutta vastasin heidän nauravan minut pihalle näillä lukemilla. Lähtiessä meinasin pyörtyä ja rt laittoi minut syömään nutripatukan (150kcal). Siinä meni sekin paasto... Tänään ei ole onneksi tehnyt mieli ruokaa mutta toisin oli eilen: salaatti-oksensin-pari karkkia-oksensin-kolme hapankorppua ja jogurtti-oksensin-puolikas nutri patukka-oksensin. Lopulta en vain enää jaksanut oksentaa.

Kerroin, että saan mennä osastolle siinä vaiheessa kun painan 35kg ja vasta silloin voin ottaa apua vastaan. Rt uhkaili, että ennen sitä minut on otettu pakkohoitoon ja kiikutettu piipaa-autolla sairaalaan nenä-mahaletkuun. Pyh pah! Ei aikuista ihmistä, joka ei muuten ole itsetuhoinen, voi pelkän laihuuden takia vankina pitää.

"Et voi tehdä tätä äidillesi, joka yrittää parhaansa mukaan tukea sinua. Mieti mitä kaikkea voit elämääsi saada jos luovut syömishäiriöstä." Ja sanattomasti minä vastasin " Voi kunpa tietäisit mitä kaikkea voinkaan tehdä".

I will be skinny in 2015

Tämän päiväinen paino 62,0kg. Miten on mahdollista, että kaurapuurolla putoaa vain 0,5kg viikossa? Kysynpähän vain. Pitää tiukentaa otetta. Terveellisesti laihduttavillekin sanotaan, että 1kg viikossa on sopiva tahti.

Ennen liian isot housut ovat nyt sopivat.

Kaveri on laihtunut 8kg ja toinen 10kg. Kaikki kuihtuvat ympäriltäni ja minä jatkan paisumista.

Sokerin syömisen lopettaminen on vienyt hiukan turvotusta, mutta muuten olen yhä jättimäinen Maiju niin kuin aikaisemminkin. Syöminen käy yhä hankalammaksi, vaikka ei sitä näillä kiloilla uskoisi... Kaikki poikkeava ahdistaa enkä suostu koskemaankaan ruokaan etten vain sorru.

Silmät kii katsotaan pystyykö tuuleen nojaamaan

Mikä tässä nyt mättää?! Jostain syystä paino ei putoa, vaikka syön vain kaurapuuroa kolmesti päivässä. Tiedän, elimistö voi olla säästöliekillä, mutta ei kai sekään voi olla esteenä jos näin pienillä kaloreilla mennään. Ja kun tätä pudotettavaakin on, minä kun en satu olemaan mikään tikku enää.

Tänään sorruin syömään kaksi karkkia mutta korvasin sitä hiukan lihaskunnolla: Sata vatsaa, molemmille kyljille 100, 50 punnerrusta ja 50 kyykkyä. Kun pääsen kiinni arkeen ja kotipaikkakunnalle, aion jatkaa salilla käyntiä 4x/vko. Lisäksi suunitelmiin kuuluu että 5x/vkossa kalorit jäisivät nollan tuntumaan. Silti ahdistaa; mitä jos paino ei tästä tipukaan vaan jää junnaamaan.

Ajatukset ovat kovin sekavia. Päällimmäisenä vain ajatus, kunpa saisin olla kevyempi.

Oot hyvin pieni,

oot hyvin hauras

On ekat sanat joita kuulet päivittäin

muttet kuuntele muita

kuin sitä yhtä

joka käskee painua alemmas ystäväin

Ja se kaiken sulta syö

ja heti perään vielä lyö

ja sanoo sä pystyt parempaan

Ja kun putoaa höyhenvyö

alkaa ikuinen yö

Sä pääset aikaan suurempaan

Sä haluat pois

sä haluat pakoon

Mä tajuun mutten tahdo ymmärtää

Sä haluat pois

kun et pystykkään

kaikkeen mitä pitää yrittää

Te tartutte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan

Nyt mä ajattelen

mut ääneen sano en

että sut on kevyempi kantaa hautaan

Tää turruttaa tunteen

tää vie tehon

Ne samat sanat kuulin aina päivittäin

Koin hennon otteen

näin väsyneen kehon

pelkäsit liian liian paljon ystäväin 

Olit kaunis kuin tiikeri

jonka raajoja koristi

viivat viivojen perään 

Ja mä tahdon uskoa

että ois vielä toivoa

joka aamu kun herään

Joudun lähettämään joka ilta tekstiviestin ravitsemusterapeutilleni jossa kerron mitä olen syönyt ja olenko oksentanut.

Tänään oksensin taas parin päivän tauon jälkeen ja se tuntui yllättävän hyvältä. Olen pääsääntöisesti pitäytynyt kaurapuurossa ja porkkanoissa. Hiukan mastoin tänään myös hedelmäsalaattia. Kunpa laihtuminen voisi tapahtua yhdessä yössä,  en jaksaisi enää olla näin lihava.

Saimme äidin kanssa selvitettyä välejä ja lähden mummolaan hänen mukanaan.

Minusta on ihanaa voida sanoa ihmisille, että olen taas laihduttamassa. Se luo paineta ja odotuksia, ei voi sortua.

Oksentaminen pitäisi oikeasti lopettaa. Lihon vain lisää.

Ehkä se voi olla yksi uuden vuoden lupaus lisää.

Kaikki meni niin kuin olin arvellutkin: meillä paiskottiin tänään ovia ja suututtiin, tai ehkä paremmin sanottuna turhauduttiin, anoreksiaan. Kieltäydyin siis syömästä ruokaa äidin luona. Pitkien neuvotteluiden jälkeen suostuin ahtamaan itseeni 2dl veteen keitettyä kaurapuuroa mustikoiden kera. Aamulla oli myös pakko syödä jogurttia kamalan pääsäryn takia (matalat sokerit) ja siitä olo sitten helpottuikin. Kävin minä lenkilläkin muutamaan otteeseen, tosin vain kävelemässä, mutta kävin kuitenkin.

Ensi viikko taitaakin mennä suunnitelmista poiketen kotona, sillä äiti ei suostu ottamaan minua mukaan mummolaan. Saanpahan laihduttaa rauhassa.

Niin ja edellisen tekstin lupauksista huolimatta kävin ostamassa vaa'an. Tänään illalla paino oli äidin vaa'alla 61kg eli laskusuuntainen, jos vaaka pitää paikkaansa. Hyvä niin!

Luin vanhoja postauksiani ja huomasin yhden jossa kirjoitin "Olen laihtunut alle viikossa kuusi kiloa ja olen siitä aivan hemmetin ylpeä! ". Toki suurin osa on ollut nesteitä, mutta tuo pätkä sai minuun lisää toivoa. Kaikki on mahdollista jos vain yrittää tarpeeksi kovasti.

Nyt alan nukkumaan, sillä väsyneenä repsahtaa varmemmin syömään kuin pirteänä. Hyvää yötä!

En malta mennä nukkumaan. Laskeskelen painoindeksejä eri painoissa. Vaikean alipainon raja menee 43kg:ssa ja sitten kun painan 35kg niin painoindeksi on enää 13. Jihaa! Katsoin Prinsessa elokuvan ja tein samalla vatsalihaksia. Koko päivä kuudella porkkanalla. Toinen JIHAA! Taidan tyhjentää jääkaapin ruuasta, ettei tule kiusauksia. Toisaalta tuntuu pahalta heittää ruokaa roskiinkaan...

Ajattelin avoimesti kertoa huomenna äidille, että tästä eteenpäin en syö muuta kuin porkkanoita. Äidin suhtautuminen jännittää (varsinkin kun asiasta tulee tietämään sen jälkeen koko suku, kiitos vain) mutta en jaksa enää peitellä rakkauttani anoreksiaan. Siitä tulee elämäni ja jos muut eivät sitä suostu hyväksymään, niin silloin saavat olla ilman. Parempi heille.

Olen myös ahkerasti selaillut muiden blogeja ja etsinyt thinspo kuvia. Niistä tulee aina hyvälle mielle :)

Nyt nukkumaan jotta en vain syö mitään!

Hei taas!

Täällä ollaan! Olen kokonaan unohtanut blogin. Olin sairaalassa nenä-maha-letkussa puoli vuotta ja nyt olen ollut kotona reilun kuukauden. Paino on noussut alimmasta lukemasta 15kg ja nyt alkaa sen pudottaminen. Kesään mennessä aion painaa 35kg, varmasti aion! Tällä hetkellä en omista vaakaa joten en tiedä tarkkaa painoani, mutta siinä 60kg paikkeilla se pyörii. Kamala miten noloa kirjoittaa se... Vaa'an aion hankkia vasta kun olen äidin vaa'alla tarkistanut, että kiloja on enää 55. Muuten en kestä katsoa ja ravata sillä joka päivä.

Eilinen päivä meni oksentaessa, oikeastaan koko edellinen viikko on mennyt sen tiimoilla. Tänään olin kuitenkin terapiassa, jossa maailman ihanin terapeuttini selitti, miten osa ruuasta jää kiinni vatsalaukun seinämiin ja osa jatkaa matkaa suoraan suoleen. Näin ollen on mahdollista oksentaa vain keskimäärin noin 50% syödystä ruuasta. Kauhistuin ja päätin etten enää oksenna ainakaan niin usein. Tänään olen siis syönyt vain kolme porkkanaa. Aion nimittäin laihduttaa vauhdilla ja mitä nopeammin sen parempi. Haluan TODELLA olla kevyempi kuin koskaan aikaisemmin.

Suunnitelmissa on vain yksi suuren suuri mutta: olen huomenna menossa äidin luokse kahdeksi yöksi ja äiti varmasti huomaa, itkee, surkuttelee, valvoo, uhkailee ja kiristää jos en syö muuta kuin porkkanoita. Siispä tulen olemaan pulassa... Vielä en ole keksinyt muuta ratkaisua kuin olla koko päivän syömättä, mennä lapsuudenkotiin vasta iltapäivällä, väittää että söin jo ja syödä vasta illalla puuroa. Sunnuntai tulee olemaan vaikeampi sillä "joudun" viettämään koko päivän äidin kanssa. Taidan nukkua pitkään, syödä ruuaksi vain salaattia ja juoda vettä. Siitä huolimatta taidan paljastua. Harmi jo näin laihdutuksen alussa, mutta en aio pilata hyvää alkua muilla ihmisillä. Karmeasti sanottu... Mutta se on totuus. Tällä hetkellä kukaan eikä mikään saa asettua tielleni. Ei harrastukset, perheenjäsenet tai ammattiauttajat (vaikka kuinka heitä arvostankin).

Ehkä blogi alkaa taas pitkän hiljaiselon jälkeen tuottamaan tekstiä. Ehkä ei. Mutta minä aion jatkaa laihduttamista. Siihen asti että olen 35kg keijukainen.