En tiedä mitä ajatella tästä elämäntilanteesta. Kaikki on ihan hyvin mutta silti jokin asia puuttuu. Harkitsin tänään jo vakavasti koiranpentua, niin kuin kaikkina muinakin kertoina, mutta lopulta taisin tulla siihen lopputulokseen, että nyt ei ole sopiva hetki. Tuntuu, että yritän täyttää tyhjää aukkoa elämässäni jollain, oikeastaan ihan millä vaan, joka siihen voisi edes yrittää sopia. Työ, opiskelu, poikaystävä, koira...

Tuntuu että kaikki on samaa arkea ja niinhän sen kuulukin olla. Ehkä kuitenkin lopulta hallitsevin tunne on yksinäisyys. Yritän saada kaikkea menoa ja meininkiä, jotta ei tarvitsisi myöntää, että yksin on vaikea olla.

Ja niin saa olla. Ihan varmasti saa. Ei kukaan voi tulla vaatimaan, että koko ajan täytyy olla hyvä olo ja ihanaa. Terapeuttini aina sanoo, että tämä pohjoismaalainen kulttuuri on tehnyt ihmisistä hyvin itsenäisiä ja ehkä myös vähän yksinäisiä. Että etelän maissa, jossa perhe on laajempi käsite, yhdessä syödään joka päivä ja isovanhemmatkin asuvat perheen kanssa, ollaan juuri asian ytimessä: sosiaalisuudessa. Ja myös joka kerta kun hän tämän mainitsee, tajuan että mä haluaisin olla juuri tuollainen ihminen, aina kaikkien ympäröimänä ja tavoitettavissa.

Sen sijaan, että yritän täyttää tätä tyhjää koloa väärillä asioilla, ehkä olisi aika keskittyä tähän päivään, tässä päivässä elämiseen. Käydä kaverin kanssa ulkona, viettää leffailtaa, nähdä perhettä, lenkkeillä, hakea kesätöitä, pettyä toisessa ja onnistua kolmannessa asiassa. Ehkä kaiken keskellä elämän ilot löytyvät juuri siitä, että istun koneella kirjoittamassa blogia, saunan raikkaana, koirien ympäröimänä, tyytyväisenä juuri tämän hetkiseen tilanteeseen miettimättä sen kummemmin tulevaa tai mennyttä. Olla vaan ja ihmetellä elämää.

Eilinen oli taas vaihteeksi hiukan vaikeampi päivä. Tiuskin ja olin todella kiukkuinen kaikille, taisi tulla sanottuakin vähän rumasti. Kaipasin omaa aikaa, ja kun sitä ei ollut saatavilla, reagoin ikävästi. No tänään taas uuteen nousuun!

Tänään oli vapaapäivä hoitokontakteista. Ihan mukavaa välillä miettiä muitakin asioita ja lepuuttaa aivoja niin paljon kuin mahdollista. Kävin uimahallissa vesijuoksemassa, siivosin kodin, kävin kaupassa, pesin pyykkiä ja laitoin ruokaa. Ihan tavallisia kotihommia siis mutta sitäkin tärkeämpiä, jotta saan pidettyä arjen kasassa.

Olen ollut tavallista väsyneempi matkan jälkeen. Aluksi luulin sen vain johtuvan pienestä aikaerosta ja Suomeen palaamisesta, mutta nyt olo on jatkunut ja jatkunut. Otinkin asian puheeksi eilen polilla ja kuulemma lääkkeiden uudelleen aloitus voi tuoda kovaakin väsymystä. Nukun kevyesti kellon ympäri sekä vähintään tunnin päikkärit, ja silti olen jo yhdeksän aikaa niin väsynyt, että on pakko mennä nukkumaan. Hoitajan mukaan tällainen sivuvaikutus voi kestää jopa muutamia viikkoja. Onneksi olen sopinut melkein kaikki menot tulevina viikkoina vasta aikaisintaan aamupäivälle, eikä heti aamu kahdeksalta tarvitse olla missään.

Nyt vasta kun mummu on muuttanut samalle paikkakunnalle kanssani, olen tajunnut miten yksin olen ollut nämä vajaa neljä vuotta. Lähin perheenjäsen on asunut reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä, ja vaikka olemmekin kaikkien kanssa nähneet usein (viikottain), on se kuitenkin eri asia kuin jos voisi soittaa jollekin ja pyytää käymään kahvilla. Kaverit ovat koulussa ja iltaisin heillä on tehtäviä, kun itse lähinnä pyörittelen peukaloita ja mietin miten selviän seuraavaan päivään. Elämäntilanteet ovat niin erilaiset.

Terkkuja lämpimästä Dubaista! Tulin eilen kahdeksan päivän reissulta etelä-Suomeen ja ylihuomenna palaan ihan omaan kotiin. Arabiemiraatit on siitä huono maa matkustaa, että esimerkiksi monia lääkkeitä ei saa viedä sinne ilman terveysministeriön erikoislupaa, jos silloinkaan. Omat lääkkeeni olivat kiellettyjen listalla, joten jätin kaikki suosiolla kotiin. Pelkäsin etukäteen mitä siitä seuraa, sillä olen syönyt niitä kahdeksan vuotta ilman taukoja. Joka päivä särki päätä mutta onneksi se meni aina särkylääkkeellä ohi. Ikävämpi vieroitusoire oli parina ekana iltana, kun päässä tuntui ikään kuin sähköiskuja. En oikein osaa selittää tunnetta, se ei sattunut, mutta kaikkeen oli vaikea keskittyä ja olo oli inhottava. Onneksi sekin meni ohi. Isompia ahdistuksia ei oikeastaan tullut mutta oli kuitenkin jotenkin hiukan turvattomampi olo ja koko ajan kuulostelin kehoa ja tunteita. Mietin onko kaikki hyvin ja normaalisti. Matka oli mukava ja rentouttava, mutta oli myös kiva päästä jo Suomeen.

Turvatarkastukset olivat todella tiukat, kuten kaikki säännöt koko maassa. Otettiin valokuvia, tarkistettiin pariin kertaan passit, kolmeen kertaan matkaliput, kahteen kertaan laukut... Jos lääkkeitä olisi löytynyt, olisi ne ilman muuta takavarikoitu, olisin saanut todella isot sakot ja jopa voinut joutua putkaan. Mutta ehkä juuri tiukkojen sääntöjen takia maa on todella turvallinen. Esimerkiksi päin punaisia ajaminen tuo 5000€ sakot. Sakkoja saa myös jos autosta loppuu polttoaine ja jää tielle, jos mies menee naisten metrovaunuun, jos hallussapitää alkoholia tai jos nainen menee julkiselle uimarannalle uimapuvussa. Ja tuossa vasta alkua! 

Kelit suosivat melkein joka päivä. Tosin yhtenä päivänä, kun olimme bussiretkellä, satoi vettä ja oli jonkinmoinen hiekkamyrsky. Paloin ihan kunnolla auringossa, mutta onneksi oli alovera rasvaa mukana. 

Kävimme myös omatoimireissuilla. Yhtenä päivänä matkasimme Arabian´s wildlife centeriin. Paikassa oli käärmeitä, simpansseja, leopardeja, gaselleja ja halli, jossa sai kävellä polkuja pitkin ja vapaana lensi eksoottisia lintuja. Aivan kävelymatkan päässä hotelliltamme oli aquarium jossa oli mm.haita, rauskuja ja piikkikaloja. Mielenkiintoista.

Muuten eläminen Sharjahin emiraatissa oli todella halpaa. Seitsemän kilometrin taximatka maksoi n.3€ ja kahden hengen isot liharuoat sekä juomat yhteensä 20€. 

Jos saisin ottaa lääkkeet mukaan, lähtisin ilman muuta uudestaan, mutta ehkä Dubain emiraattiin, jossa kaikki on lähempänä kävelymatkan etäisyydellä. Maa on muuten todella siisti, paikalliset erittäin ystävällisiä, oikeastaan kaikki puhuvat hyvää englantia, ja opasteet ovat myös englanniksi, joten ulkomaalainenkin pärjää hyvin.

Lentomatkakaan ei ole ylitsepääsemätön, sillä Dubaihin lentää vain 7,5h ja siitä meni yöaikaan 20min Sharjahin emiraattiin bussilla. Tulomatkalle lähdimme keskiyön jälkeen ja olimme Suomen aikaa perillä Helsinki-Vantaan kentällä noin klo 10. Emme siis osanneet nukkua koko yönä, joten tuli valvottua kaksi vuorokautta putkeen. Viime yönä nukuinkin sitten kellon ympäri. Aikaero Arabiemiraateissa on kaksi tuntia edellä, joten sisäinen kelloni on vielä puolillaöin.

Huomenna saan viettää aikaa kummitytön kanssa, sillä vien hänet katsomaan Disney on ice jääshowta johon ostin hänelle lipun joululahjaksi. Tyttö on ollut aivan innoissaan ja koska kyseessä on päivänäytös, hän on kanssani kotona aamupäivän eikä mene eskariin. 

Joten vaikka olenkin ollut laiskempi kirjoittamaan tänne, ei se tarkoita että menisi huonosti (päinvastoin!) tai että olisin unohtanut blogin. Elämä rullaa omalla painollaan, jaksan päivästä toiseen. Toivon että tämä olo ei olisi ohimenevä vaihe vaan että nyt olisi todella jo sairautta vastaan taistelussa päästy eteenpäin.