Kiroan tämän kännykällä kirjoittamisen syvimpään maan rakoon. Kuviakaan en saa ladattua. Toivottavasti pärjäätte ilman.

Yo-juhlat ottivat koville. Ei, en käynyt yksissäkään mutta jo pelkästään sen ajattelu että minua nuoremmat valmistuvat, otti koville. Ehkä minäkin sitten joskus kun kukaan ei enää arvosta sitä...

Syömiset ovat riistäytyneet käsistä. Aamulla leipä ja jogurtti, lasagnea, pastaa ja keksi, leipä. Siinä tämän päivän ohjelma. Nämä rytmittiviät päivääni. Kävin parin kolmen kilsan lenkillä metsässä mutta se ei paljoa kuluta. Tänään en sentään oksentanut. Siitä kiitoksia ja aplodeja!

Aamulla starttaa yhdeksäntoista hengen porukka kohti ulkomaita ja Helsinki-Vantaan kenttää. Yhtä jännää kuin kaikki ne lukuisat parikymmentä kertaa. Joka kerrassa on silti oma fiiliksensä.

Nyt koisimaan että parin tunnin päästä jaksaa herätä kentälle lapsilauman kanssa! :)

Söin tänään ensimmäistä kertaa moneen viikkoon ilman oksentamista. Okei, olen äidin luona, pakko tunnustaa. Pientä painetta siis. Salaattia ja lohta. Ja yksi jogurtti. Ja kaksi mehujäätä. Ei muuta. Vaikka siinäkin oli jo liikaa. Ajatukset ovat junnanneet paikoillaan samaa rataa koko päivän. Yritin tehdä muiden mukana pihatöitä, mutta lopulta oli pakko luovuttaa kun meinasin pyörtyä. Teki tiukkaa tunnustaa että minusta ei olekaan kaikkeen.
Äiti oli säästänyt Iltasanomien jutun minua varten, jossa sairaaloisen ylipainoinen mies pudotti puolet painostaan syömällä usein ja pieniä määriä. Halusi osoittaa että näin voi laihtua terveellisesti. Mutta minäpä haluan laihtua epäterveellisesti. Tai ihan sama, kunhan laihdun.

Olisi niin paljon kirjoitettavaa mutta kännykällä näpyttäminen ja jatkuva virheiden korjaaminen alkaa kyllästyttämään. Lisäksi kädet väsyvät kun makaan selällään vatsakipujen vuoksi.

Viikon sisällä -2kg. Pakko olla tyytyväinen.

Melkein kaksi kiloa viikossa. Hyvä minä! Olen onnistunut edes jossain. Pohdinnan alla on, voinko ilmoittautua elokuussa olevalle musiikkileirille jos satunkin olemaan jo sairaala kunnossa. Sehän minun tavoitteeni on. Mutta toisaalta..olisi kiva myös pystyä harrastamaan ja käymään koulussa. Tosin ne ovat toissijaisia asioita jos vertaa laihtumiseen.

Tänään olen syönyt huimasti: kaksi rahkaa, mehujään, leivän ja salaattia. Silti paino ei ollut noussut aamusta kuin 300g. Okei, oksensin melkein kaiken mutta tosi asiahan on että oksentamallakaan ei saa ulos kaikkea mitä syö. Tänään kuitenkin huomasin että ei tarvitse pitää nolla linjaa jotta laihtuisi. Silloin tulee vain enemmän mielitekoja. Jos syö vähän, pysyy nälkä kurissa eikä painokaan nouse kun elimistö ei ole säästärillä.

Oli ilo saada laittaa uusi rasti kilojen pudottamis kohtaan reunassa. Matkaa on vielä paljon, mutta uskon pystyväni tähän. Pakko

Paino on laskenut 5,2kg pahimmasta. Vielä jäljellä melkein 20kg.  Tämä päivä on mennyt oksentaessa. Olin jo menossa lähikauppaan hakemaan jogurttia mutta teinkin vain pienen kävelyn ja käännyin kotiin. Liikaa kaloreita...

Tää homma ihan oikeasti pelottaa mua jo. Eilen jouduin päivystykseen, kun sain lenkillä niin kovia rytmihäiriöitä, olin oksentanut veristä oksennusta enkä meinannut pysyä jalkeilla. Kaikki alkoi niin pienestä ja viattomasta. Vain siitä yhdestä kerrasta. Kaiken piti pysyä kasasssa, vaikka yhden kerran oksentaisinkin.

Ainoa mikä pysyy sisällä on vesimeloni ja coca-cola zero. Ensi viikon reissussa aion lenkkeillä rannoilla, uida paljon (kuluttaakseni), syödä pelkkää salaattia ja hedelmiä ja oksentaa kaiken muun.

Haluan takaisin F50.0 diagnoosin. Määrittämätön syömishäiriö ei riitä. Mikään ei riitä. Tiedostan sen, mutta haluan silti pienemmäksi. Hauraaksi. Hennoksi. Olemattomaksi. Silloin mä olen jotakin. Jotain muutakin kuin epämääräisesti harhaileva olento. Kunhan olen ensimmäisessä tavoitepainossa, painoindeksi on 14,9. Toisessa ja lopullisessa painossa, jossa aion tähän tietoon elää loppu elämäni, painoindeksini olisi tasan 13. Sitäpaitsi, sairaaloinen laihuus on mielestäni kaunista. Ihaillen katson malleja, anorektikkoja ja muuten sairaaloisen laihoja. Voi kunpa minäkin... Ja minä vielä joku päivä aion liittyä mukaan!

Olen yrittänyt soittaa kriisikeskukseen vaikka kuinka monta kertaa. Sama vastaaja pyörii päällä "kaikki työntekijämme ovat nyt varattuja". Turhauttaa. Itkettää. Olin jo käynyt pitkän lenkin, pessyt hampaat ja kasvot, kun ahdistus iski. Pakko päästä lenkille. Niimpä hyppäsin pyörän selkään ja ajoin vielä puoli tuntia keskiyössä.

Huomenna poli. Olen oksentanut kaiken syömäni, lukuunottamatta vesimelonia ja coca-cola zeroa. Ne ovat turvaruokiani.

Ei tässä postauksess ollut edes mitään järkeä. Kai yritän vain tsempata itseäni kohti kahtakymmentä kiloa kevyempään ulkomuotoon. Minäkin haluan olla se jota sanotaan hauraaksi ja pieneksi. Minäkin tahdon olla täydellinen

Enkä saa edes kuvia lisättyä kun puhelin temppuilee. Ei hyvin mene!

Mä olen laiskuuden esikuva. Koirat pitäisi viedä ulos mutta makaan vain yöpuvussa sängyssä, vaikka kello näyttää jo puoli kahta. Olen huono koiran omistaja.
Mittaan ja punnitsen itseäni päivä päivältä enemmän. En uskalla lähteä sängystä. Mitä jos syön? Haluaisin apua mutta tiedän etten ole vielä tarpeeksi syvässä ojassa, että saisin ottaa sitä vastaan. Ainakin kymmenen kiloa alaspäin. Sitten olen kevyempi, laihempi, parempi.
Tähän mennessä olen laihtunut 5kg. Vatsassa sen huomaa, mutta jalat ovat yhä yhtä pullukat kuin aikaisemminkin.

Mihin tämä kaikki tulee päättymään? Kuolemaanko? Onko tämä kaikki sen arvoista mitä kuvittelen? Voinko enää luottaa päähäni?

Miksi olen näin helvetin hukassa?

Syömishäiriö on vallannut mielen, kropan, kaiken. Se syövyttää mua pikkuhiljaa pois tästä maailmasta ja mä todellakin annan sen tapahtua. Mihin katosi se iloinen elämänhaluinen pikkuinen ihminen, joka jaksoi, halusi ja pystyi. Nykyään musta ei ole mihinkään... Mihinkään muuhun kuin miettimään kaloreita, grammoja, senttejä, kiloja. Syömisiä ja syömättömyyttä.

Mä olen lihonut 20kg alimmasta painosta. 20, for real! Hävettää. Mutta vielä musta tulee tarpeeksi laiha, tarpeeksi hyvä, tarpeeksi kaikkea. Vielä mä näytän kaikille miten elämää pystyy elämään alipainoisenakin.

Kunhan vain saan muuton pois jaloista ja asetuttua uuteen asuntoon, alan lenkkeilemään kunnolla. Käyn joka päivä lenkillä, syön yhden salaatin päivässä ja laihdun. Varmasti laihdun!

Olisi kaksi viikkoa ulkomaanmatkaan ja tiedän että ihmeitä ei kerkeä tapahtumaan, mutta muutaman kilon voin saada pois. Vaikka ei se näin valaassa näy vielä mihinkään. Itkettää ja harmittaa