Tää päivä on pitkästä aikaa ollut hyvä. Mulla oli ravitsemusterapeutin aika ja hän sanoi suoraan että saatan kuolla minä hetkenä hyvänsä sillä en ollut juonnut neljään päivään.  Pelästyin. Mussa on siis silti sisällä sitä Maijua joka haluaa elää ja haluaa kokea elämää.

Otin vastaan ateriasuunnitelma ykkösen, mikä on tarkoitettu vain paikoillaan makaaville. Ykköseen on laskettu peruselintoimmot, ei mitään ylimääräistä kulutusta. Siitäkin suoriutuminen on kovan työn takana, mutta ainakin parempi kuin neljän päivän syömättömyys-juomattomuus kierre.

Olen nyt syönyt sopimuksen mukaan päivällisen ja iltapalan. Vatsa huutaa hoosiannaa mutta olo on paljon parempi. Haluan pitää tästä kiinni.

Huomenna tarkkailu päättyy. Minulla voisi olla pieni mahdollisuus päästä kotiin sillä lääkärinkään mielestä pitkä sairaalajakso ei paranna oloani. Kyseessä on kriisijakso. Haluaisin niin kovin takaisin arkeen, koirien kanssa touhuiluun, kouluun, kavereita näkemään...

Olen täysin kyllästynyt tähän paskaan sairauteen! Mikään ei estä minua syömästä siihen asti kun käsi kuljettaa ruokaa suuhun ja hampaat jauhavat sen. Kaikki muu on tekosyytä. Myös ahdistus. Ahdistus ei tapa. Syömättömyys tappaa.