Päivärutiinit on olleet tosi tärkeä osa parantumista ja jaksamista. Toki niissäkin olisi vielä hiottavaa. Mulle on monet lääkärit ja hoitajat osastolla sanoneet, että epävakaasta kärsivillä rutiinit ja suunnitelmat tuo turvaa jota sairaus taas vie. Siksi olisi hyvä pitäytyä niissä ennalta tehdyissä suunnitelmissa.
Usein me saatetaankin kuntoutuksen porukan kanssa tehdä suunnitelma, miten jaksan tämän päivän. Laitetaan ylös ihan kellonajat koirien ulkoiluttamisesta syömiseen ja kirjan lukemiseen. Luulisin, että tää systeemi toimii myös muilla joilla on päivittäin kovaa ahdistusta. Kun tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, vie sekin jo ajatuksia hiukan muualle.

Oon luonteeltani, ihan jo pienestä asti ollut, tosi spontaani. Tykkään keksiä yhtäkkiä, että nyt otetaan äkkilähtö etelään, mennään teatteriin viimetippalipuilla tai kutsutaan koko suku kylään. Vaikka toisaalta en tiedä missä menee raja luonteenomaisen ja sairauden tuoman äkkipikaisuuden välillä. Välillä yritän, aika usein vaan kehnolla menestyksellä, hallita tuota spontaaniutta ajattelemalla järkevästi ja "aikuismaisesti". Useimmiten en jaksa. En vaan pysty siihen. Kai mä sitten tulen olemaan tällainen ikuinen lapsi.