Arvatkaa missä oon? Tittididii, osastolla!! Olin siis polilla tänään ja huomaavaisesti työntekijä ilmoitti lääkärin mitätöineen ajokorttini koska lähiaikoina on ollut niin pahoja dissokohtauksia ja itsetuhoisia ajatuksia. Järkytyin ja lähdin juoksemaan betonirampille. Istuin siellä jonkin aikaa, kunnes työntekijät tulivat juttelemaan. He saivatkin jo minut alas sieltä, mutta lähdin uudestaan juoksentelemaan kohti siltaa. Kun pääsin sillalle, poliisiauto kaarsi pillit päällä toiseen päähän. Vähitellen alkoi tulemaan ambulansseja, paloautoja, lisää poliiseja ja pintapelastajia. Menin paniikkiin ja näin taas olioita. Niitä mustia jotka tahtovat pahaa. Keikuin kaiteella, huusin ja itkin. Työntekijäni oli ainoa kenet laskin sillalle ja lopulta hän sai luvan tulla hakemaan minut.
Halasimme pitkään ja menimme ambulanssiin. Olo oli sekava. Oliot tahtoivat sielläkin pahaa. Lähdimme ajamaan keskussairaalaan ja yhtäkkiä vauhdissa avasin turvavyön ja sivuoven. Kuljettaja ehti juuri jarruttaa. Ryntäsin ulos mutta takana tullut poliisi otti minut kiinni.
Lopun matkasta sain istua ambulanssin lattialla kun kaksi poliisia piti kiinni käsistäni, jotta olo olisi edes vähän turvallisempi.
Sairaalassa minut pantiin turvahuoneeseen joka on kuin selli: yksi patja ja vessanpönttö. Luulin oikeasti olevani vankilassa. Vasta nyt, kun olen omalla osastollani tutuissa ympäristöissä ja tuttujen ihmisten ympäröimänä, alkaa todellisuus hahmottua.
Oliot sanoivat, että äiti on kuollut. En uskalla soittaa sille, sillä pelkään puhelimesta kuuluvan kauhuelokuvan tyylistä kummitusääntä.
Äsken joku jätti oven auki ja käytin tilaisuuden hyväksi. Lähdin karkuun. Juoksin ulos toisen osaston kautta ja piilouduin kulman taakse. Sieltä mua sitten tultiin hakemaan.

Saan lisää tarvittavia lääkkeitä,joita avopuolen lääkäri ei suostunut myöntämään. Nyt sentään jotain apua. Huomenna arvioidaan tilanne uudestaan