Osastolla on aikaa miettiä... Mietin nimittäin sitä miksi kaikki ateriasuunnitelman alut ovat lopahtaneet. No tietenkin siihen etten ole saanut tukea jatkoon! On vain lähetetty kotiin ja toivoteltu parempia jatkoja. En ole kerinnyt hväksymään suunnitelmaa omaksi elintavaksi.
En nyt sano, että sairaala olisi se paras paikka opetella sitä,mutta esimerkiksi tiiviimpi kotikuntoutus jossa tehtäisiin ruokaa, käytäisiin kaupassa, suunniteltaisiin ruokalistoja ja -aikoja. Niitä arjen peruspilareita.
Ainakin joillain paikkakunnilla on mahdollisuus jalkautuvaan mielenterveystyöhön tai tukihenkilöön. Oletko kysynyt voisiko se olla mahdollista sinullekin? :)
VastaaPoistaMeidänkin paikkakunnnalla on sellainen ja mulla kävikin kotikuntoutus vähän aikaa,mutta sitten kun puukotin itteäni pahasti niin ne kieltäytyivät käymästä (minkä ihan ymmärrän, omaa tyhmyyttäni). Nyt maanantaina tulevat tänne osastolle palaveriin ja pelkään että kieltäytyvät tapaamasta enää ollenkaan. Sit mulla ei oo mitään eikä ketään! En varmasti pärjää sitten
Poista