Minä täällä taas. Tulin nyt kirjoittelemaan ennen kuin suuri unilääkecombo rupeaa vaikuttamaan. Tänään sain käydä kanttiinissa hoitajan kanssa kun olin juonut 1/4 pullon nutria. Karkasin ja menin hyppypaikalle. Päästin kädet irti, lähdin kaatumaan ja kuvittelin lentäväni... Vartija oli kerinnyt saamaan selästä kiinni. Sain kuitenkin toisen tilaisuuden siskon kanssa kunhan olin syönyt jugurtin. Söin siellä kyllä, mutta heti kun pääsen osastolle oksensin kaiken. Osastolla sain eteeni puolikkaan nutrin jonka senkin menin oksentamaan (täällähän ei siis ole minkäänlaista valvontaa/apua tietyiltä hoitajilta). Iltalääkkeitä en ottanut koska se ei vain tuntunut oikealta. En tunne saavani niistä mitään hyötyä. Olen syönyt niitä monet vuodet mutta olo on yhä tämä.
Jotenkin olen jo niin väsynyt tähän, että olisin valmis vapaaehtoisesti menemään letkuun vaikka maailman inhottavintahan se onkin! Silloin tuntuu että olen tarpeeksi sairas parantumaan. Tunnistaako kukaan muu näitä ajatuksia vai onko tää vain hullun puhetta?
lauantai 1. lokakuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Anteeksi tämä yli kaksi kuukautta kestänyt hiljaisuus. Ei ole ollut inspiraatiota kirjoittaa tänne sillä olen mennyt niin huimasti eteenpäin...
-
Kävin äsken röntgenissä ja kirurgian polilla. Ensin tulokset olivat lupaavia: jos oikea jalka leikataan ja metallit poistetaan, voi juoksuky...
-
Kiireiset kaksi päivää. Eilen olin poliklinikalla ja tänään ravitsemusterapeutilla sekä terapiassa. Olin kerrankin oma-aloitteinen ja otin i...
-
Koti. Paras paikka olla. Oon nyt ollut täällä viikonlopun yli mummun ja siskon tytön kanssa. Meillä oli mukavaa mutta nyt, kun yksinäisyys j...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti