Nyt se on tehty! Muutto nimittäin. Muutin osastolta toiselle paikkakunnalle kuntoutuskotiin maanantaina. Alkupäivät lähinnä menivät ihmetellessä ja ahdistuessa. Muutaman kerran sain kunnon ahdistuskohtauksen. Ruokailut eivät suju vielä ollenkaan... Ensin kieltäydyin kokonaan syömästä ja sitten, uhkailujen ja kirityksen jälkeen, kun päätin alkaa syömään, on ahdistus noussut niin valtavaksi, että en ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin oksentaa. Nyt olen saanut vähän hillittyä sitä.
Perjantaina oli ravitsemusterapeutti joka sanoi suoraan, että käyttäytymiseni on itsetuhoista. Että joko alan syömään tai sitten luovutan ja joudun osastolle letkuruokintaan.

Muuten täällä kuntoutuspaikassa on ollut mukavaa (ensijännityksen jälkeen). Täällä meillä on kaksi aasia, lampaita, kanoja, kukko, kissa ja kaloja. Niitä saa hoitaa jokainen vuorollaan. Lisäksi on erilaisia kotitöitä mitä pitää tehdä. Itse olen saanut olla vielä lähinnä kuunteluoppilaana tämän ekan viikon, mutta ensi viikolla teemme minullekin listan töistä.

Tänään on ollut melkoinen jumppa päivä... Olo on ollut todella levoton, pulssi huidellut 120:ssa. En pysty oikein olemaan paikoillaan, ja äskenkin menin juoksemaan portaita niin että en meinannut enää pysyä jalkeilla. Joskus tuntuu vain niin toivottomalta. Että mikään ei auta. Mutta kai pimeydenkin on jossain vaiheessa pakko loppua?

Poikaystävää on totta kai ikävä. Emme ole nähneet kunnolla pitkiiiiin aikoihin... Lupasin siis ensimmäisen yöloman pyhittää hänelle ja keksimme koko päiväksi jotain mukavaa tekemistä :)

"Josku kun olen aivan yksin

ja maailma tuntuu niin painavalta

kuvittelen sut viereeni istumaan.

Meni syteen tai saveen

tiedän mitä mä teen

kun mun mun voimat on loppu

Mä rukoilen pimeyteen

auta mua en yksin jaksa

Meni syteen tai saveen

tän pimeyden on pakko loppua

Mä rukoilen sua

enkä huomaa kuinka jo kannat minua."