Pinnejä ei tarvinnut leikata pois. Nyt olen syömishäiriöihin erikoistuneella osastolla ja koko juhannus meni täällä yksin ollessa. Onneksi oli mukavia hotajia jotka jaksoivat pelata, jutella ja katsella telkkaa kanssani.

Olen myös löytänyt erään miehen jonka kanssa tunnumme olevan samalla tasolla. Hänkin on aina halunnut nuorena perheen niin kuin minäkin. Siinäpä oiva kumppani listalle! (Ai niin, eihän sellaista listaa ollutkaan vielä kerätty).

En oikein osaa päivittää muuta kuin että syömiset ahdistavat ja oksentamatta oleminen on vaikeaa. Mutta taistelen jo senkin takia että haluan normaalin elämän, normaalin poikaystävän ja normaalin perheen.