Luin vanhaa blogia ja vertasin sitä sekä vanhoja päiväkirjoja nykyisiin. Mikä ero! Kirjoitan aivan eri tavalla. Ihmettelin tätä ja otin sen esiin terapiassa. Terapeutti selitti, että nykyään olen tukahduttanut tunteet ja nyt kirjoittaa se raportoiva osa minusta. Kirjoitan, mutta en tunteella. Tämä on hyvä esimerkki siitä että dissosiaatiohäiriö on pahentunut. Kaikki mielen osat ovat lohkoina joita ei saa yhteyteen.

Olen miettinyt kovasti, saanko vielä joku päivä kaivettua sen osan esiin joka myös tuntee tunteita? Osaanko edes enää tuntea?

Joka kerta kun ahdistaa, vajoan syvälle omiin oloihin. En pysty kertomaan tai sanomaan että tarvitsen apua. Disso puskee päälle niin voimakkaasti että jään kakkoseksi. Joskus jään istumaan, heijaamaan itseäni puolelta toiselle kunnes havahdun samasta tilasta tunnin päästä.

Viime kerralla polilla menin tilaan, josta oli vaikea päästä pois. Toinen työntekijöistä, jota olen tavannut vain kaksi kertaa, kosketti minua, mikä ahdisti vain lisää. Vetäydyin kauemmas ja hän tuli lähemmäs. Puhuin siitä terapiassa ja terapeutin mielestä työntekijän olisi ehdottomasti pitänyt kysyä lupa ennen kuin koskettaa, tietäen taustani. Onneksi tilanteessa oli myös toinen työntekijä jota näen huomenna ja voin puhua siitä.

Oi miksi, miksi olen näin herkkä?

"Tehdään jotain mistä ollaan aina unelmoitu

Ei kerrota että pelottaa

Kaikki kaunis olis tässä ulottuvilla

Mut mä en jaksa edes kurottaa"