Mä olen taas pohjalla. Viiltelin mutta ei tarvinnut tikata niin kuin edellisellä kerralla, kun laitettiin yhdeksän tikkiä. Oon ihan surkea luuseri. Mitään en jaksa, mikään ei kiinnosta, mistään en osaa ottaa iloa irti.
Oltiin viime yö poikaystävän kanssa kylpylässä. Keilattiin, uitiin ja syötiin hyvin. Silti mulla oli koko ajan kamala kiire johonkin enkä osannut yhtään nauttia hetkestä.
Huomenna on hoitonevottelu ja pelkään että joudun vielä pitkäänkin olemaan sairaalassa. Tää vaan ruokkii mun itsetuhoista puolta. Toisaalta haluaisin vain antaa elämän mennä hukkaan jos on mennäkseen. Luovuttaa. Heittää hanskat tiskiin. Mitä näitä nyt on. Suoraan sanottuna tappaa itteni. Tai jäädä osastolle mätänemään ja heittäytyä täysin muiden vastuulle. Ainakin se olis helpompaa. Helpompi loppu tälle kaikelle.
torstai 11. helmikuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Anteeksi tämä yli kaksi kuukautta kestänyt hiljaisuus. Ei ole ollut inspiraatiota kirjoittaa tänne sillä olen mennyt niin huimasti eteenpäin...
-
"Joo", sanoin. Tiesin, että se oli totta, ja olin osaksi surullinen. Oli vaikea päästää irti. Vaikka se mistä pitää kiinni ...
-
Niin kuin aikaisemmin jo kirjoitinkin, en ole nukkunut kovin hyvin viime aikoina. Tänäänkin heräsin jo viideltä enkä oikein saanut enää sen ...
-
Kulunut vuosi on ollut todella rankka ja kuluttava. Edellisen uuden vuoden vietin osastolla, enkä nähnyt yhtäkään rakettia, kun en saanut ne...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti