Eih, mikä virhe oli mennä lukemaan vanhoja tekstejä. Keksin nimittäin taas että lopetan syömisen. Istun pöydässä niin kauan että hoitajat ovat lähteneet ja kiikutan ruuan keittiöön suoraan roskiin.

Sillä tavalla voin hallita itseäni. Elämää ympärilläni. Ja pienenen pienenemistään. Kunnes muutun näkymättömäksi. Hiljaisuudessa huudan, ilman että kukaan kuulisi. Ja minä hallitsen kaikkea ympäröivää. Kaikki langat ovat käsissäni.

Ensi viikolla keskiviikkona on ravitsemusterapeutin aika, ja haluan olla tarpeeksi huonossa kunnossa ennen sinne menoa. Muuten ei ole mitään todisteita että minulla olisi itsekuria. Käsittääkseni nenämahaletkuakaan ei voida tässä tilanteessa laittaa, kun olen vapaaehtoisessa hoidossa. Toisaalta, lääkäri voi määrätä tarkkailuun ja sitä kautta pakottaa se väkisin laitettavaksi.

Haluan vain kotiin laihtumaan. Olen jo laihtunut seitsemän kiloa pahimmasta ajasta. Kyllä toiset seitsemän menee kevyesti