Jumpata yritän niin paljon kuin mahdollista. Mulla on tietyt sarjat joita teen.
Joka yö on myös ollut kello herättämässä neljältä, jotta jumppaan. Vasta sen jälkeen voin jatkaa unia.
Äidin suusta tulleet sanat kyllä vähän satutti: "On se hyvä kun sä jumppaat, sullakin on noi vatsalihakset vähän huonot". Tosin hän jatkoi:"Mutta syödä kyllä pitäisi". Kerroin rehellisesti ja suoraan, että en syö enää paljoakaan. Olin havaitsevanani "hiukan" ärtyneisyyttä. Olen kuulemma tarpeeksi vanha jo päättämään haluanko viettää joulun osastolla ja menettää kaikki haaveeni sairaudelle. Tuntui etten saa tukea mihinkään suuntaan. Toisaalta olisin nimittäin kaivannut tukea myös siihen, että kyllä sä pystyt syömään ja parantumaan.
Googlettelen jatkuvasti erilaisia ruokavalioita, liikuntamuotoja joilla laihtuu sekä thinspokuvia. Haaveilen, että vielä jonain päivänä minäkin olen noin laiha. Niiden avulla jaksan. Pystyn. Kykenen.
Olen tietoisesti eristäytynyt muista. En oikein haluaisi tavata ketään, etten vain joudu syömään. Enkä voi jumpata jos istun kahvilassa tai kaverin luona.
Tähän mennessä, tässä vajaassa viikossa, olen laihtunu noin kilon. Jos jatkan (ja jos keho jatkaa) samaa tahtia, niin viiden kilon tavoite ennen joulua voi vielä onnistua. Ainoastaan oon huolissani oksentelusta. Tänäänkin oon oksentanut yli kymmenen kertaa. Pelkään, että rupean syömään liikaa ja koska oksentamalla ei kuitenkaan voi saada kaikkia ruokia ulos, niin vaarana on, että paino ei tipu tai jopa säästöliekille mentäesssä voi nousta.
Ehkä juuri tästä aliravitsemustilasta johtuen olen ollut ihan tajuttoman väsynyt. Eilenkin menin kahdeksalta nukkumaan ja heräsin vasta yhdeksältä aamulla. Toisaalta, voi tämä pimeyskin tehdä osansa. Ja eipähän tule syötyä kun nukkuu. Nytkin väsyttäää jo ihan tajuttoman paljon. Onhan kello jo vähän yli kymmenen joten nyt on aikakin mennä nukkumaan. Huomenna vesipaasto koska ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti