Anteeksi tämä jäätävän pitkä blogihiljaisuus. Ei ole ollut fiilistä, inspistä, motivaatiota tai mitään muutakaan aihetta kirjoittaa.
Laihduttaminenhan meni siihen pisteeseen, että yhtenä aamuna en vain enää yksinkertaisesti jaksanut mennä pissattamaan edes koiria. Silloin äiti ja myös minä itse heräsimme, että nyt tarvitsen apua. Menin vapaaehtoisesti osastolle ja olin siellä itsenäisyyspäivän yli. Seuraavana päivänä olin jo niin huonossa kunnossa, että lääkäri lähetti minut kiireellisesti nesteytettäväksi somaattiselle puolelle. Olin todella kuivunut, sillä eri hoitajat tökkivät yksitoista kertaa, ennen kuin tippa saatiin laitettua. Tein myös muita tyhmyyksiä, joita häpeän enkä kehtaa niitä nyt tässä jakaa, mutta joista johtuvista syistä jouduin olemaan viikon verran vielä sairaalassa.
Osastoreissu herätti, ja aloinkin syömään hyvällä tavalla terveellisesti taas kerran. Kävin myös tutulla ratella viime viikolla ja keskustelimme, miten olen saavuttanut biologisen normaalipainon jossa keho voi hyvin ja paino pysyy samassa vaikka välillä herkuttelisi tai söisi epäterveellisemmin.
Viime viikolla tuntui myös turhauttavalta käydä kaksi kertaa terapiassa ja kaksi kertaa polilla. Kaikilla käynneillä tuntui, ettei sanottavaa ole, koska kaikki on hyvin pitkästä aikaa. Ei vain ollut puhuttavaa. Tänään kävimme terapiassa läpi kuva-albumin kautta etäistä isäsuhdetta ja traumoja lapsuudesta. Miten olen jo pienenä kuvissa ottanut etäisyyttä muihin ja näyttänyt silmistä niin surulliselta.
Tänään, kun keskustelimme miten hyvin ja tasaisesti on mennyt, terapeuttini sanoi "Pahin taitaa olla jo takanapäin". Ette usko, miten hyvältä seitsemän vuoden sairastelun jälkeen tuo tuntui! Ehkä jatkuva paha olo, itsetuhoyllykkeet ja ahdistus olisivat vihdoin taakse jäänyttä elämää. En siis missään nimessä väitä, että kaikki olisi nyt onnellista ja seesteistä eikä mitään pahaa enää koskaan tapahtuisi, mutta tarkoitan, että pahimmat montut elämästä olisi nyt eletty ja koettu.
Odotan innolla joulua: jouluruokia, ehkä vähän myös lahjojen avaamista, niiden antamista, sitä tunnelmaa kun istutaan aattoa edeltävänä yönä pelaamassa perheen kanssa ja valvomassa kinkun paistoa, joulusaunaa, -puuroa... KAIKKEA.
Huomenna leivon kakun aatoksi maustumaan jo ennalta, jottan äidille ei jää kaikkia hommia. Huomenna menemme myös mukavaan kahvilaan hieman rauhoittumaan kiireiden keskellä äidin ja mummun kanssa. Mukavaa tekemistä siis tiedossa.
Nyt hyvää yötä kaikille, ja (varalta, jos en enää ennen aattoa tule kirjoittelemaan) oikein rauhallista joulun odotusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti