Tänään on todella erilaiset fiilikset kuin eilen. Tänään, kaikesta vesipaasto jutuista huolimatta, söin. Ja oksensin. Tekisi mieli soittaa liikkuvaan kuntoutukseen että oon ihan uupunut. En jaksa. Enkä pysty. Mutta en ole vielä sairas, ei mulla ole oikeutta. Vasta kun paino on 15kiloa alhaisempi, saan ottaa apua vastaan.

Luen muiden blogeja, joissa painoindeksi on 15. Ehkä sitten saan hakeutua hoitoon.

Kävin pienellä happihyppelyllä koirien kanssa ja yöllä sekä aamulla tein vatsalihaksia. Pakko jumpata, tehdä jotain, saada aikaan. En kestä toimettomuutta. Pelkään että repsahdan syömään.

Paino ei ole laskenut kuin reilu kilon, sekin ahdistaa. Viime viikolla kuntoutuksen työntekijä melkein suuttui kun kerroin laihduttamisesta. Hän kiroili, olin melko hämmentynyt.

Viime viikonloppuna tapahtui taas liikaa, olin sairaalassa mutta en psykiatrisella. En halua kertoa siitä enempää täällä enkä ammattilaisille. Haluan sulkea kaiken ulos. Jos en puhu siitä, mitään ei tapahtunutkaan.

Huomenna pitäisi mennä parhaan ystävän kanssa ulos syömään. Tiedän, että jos aion mennnä, tämä päivä pitää paastota. Siinä ehkä vähän motivaatiota.