Mitä minulle kuuluu nykyään?

-Kävelen pieniä matkoja jo ilman mitään apuvälineitä
-Kotiutuminen on neljän-viiden viikon päästä
-Olen käynyt kahdella kotilomalla, jossa harjoitellaan kotona yksin olemista
-Pidän taukoa opiskelusta, voimavarat ovat nimittäin aivan loppu
-Kävin KYS:ssä epilepsiakeskuksessa ja magneettikuvissa. Tulokset tulevat perjantaina...
-Karkasin kerran osastolta mutta vartijat saivat minut kiinni
-Ruokailu takkuaa, elän lähinnä lisäravinteilla
-Olen alkanut pikkuhiljaa hallitsemaan ahdistusta (toisinsanoen ymmärtänyt, että täysin tunteen vallassa ei tule toimia)
-Olen nyt virallisesti parisuhteessa ja onnellinen siitä

Kokonaisuudessaan siis menee melko hyvin tilanteeseen nähden. Olen yhä hyvin itkuherkkä ja melko ahdistunut, mutta olen oppinut uusia tapoja käsitellä asioita. Osaan välttää tilanteita ja asioita jotka ahdistavat turhaan.

"Hän ei kävele koskaan mutta sielunsa viilettää kuin villi intiaani vuorenrinnettä välkkyvää hän ei kävele koskaan se vain unissa onnistuu mutta tärkeämpää onkin hänessä kaikki se muu"

Tätä kappaletta kuuntelin silloin, kun lääkärit sanoivat etten tule enää koskaan kävelemään. Itkin ja itkin. Mietin miksi elämä on niin kovin epäreilua, vaikka itse olin aiheuttanut tilanteeni. Mutta nyt kävelen, vaivalloisesti mutta kävelen kuitenkin.

Tällä hetkellä lääkärit ovat sanoneet että voin haudata juoksuhaaveet, mutta itse olen eri mieltä. Jos edes muutaman metrin?