Salaa olen varannut jaloille. Eihän se tietysti kipujen takia onnistu mutta jotain osviittaa olen saanut. Esimerkiksi oikea jalka ei taivu niin että kantapää menisi lattiaan. Kiristää liikaa. Pelottaa että näistä ei enää saa jalkoja jumppaamallakaan.

Olin tänään ekalla kotilomalla kaksi tuntia. Äiti,mummi,sisko ja siskon lapset olivat luonani. Ja tietysti koirat. Oli aivan ihanaa nähdä omia vauvoja! Ainoa syyni elää on, että en halua koirien joutuvan vieraaseen paikkaan loppu elämäkseen.

Osastolle takaisin tullessa en saanut syötyä kuin puolikkaan mandariinin ja senkin menin väkisin oksentamaan. Itkin lohduttomasti varmaan tunnin ajan. Kaikki stressi, väsymys, kivut. Kaikki purkautuivat.

Tuntuu lohduttomalta. Tekisi mieli luovuttaa. Mutta tiedän etten saa. Kummityttö olisi halunnut lähteä mummin mukana tänne Keski-Suomeen katsomaan minua. Hän oli viisi vuotiaan tomeralla asenteella sanonut että haluaa lähteä Maijua katsomaan koska on niin kova ikävä. Hellyttävää <3

Koska varasin jaloille tänään taas lukemattomia kertoja, tiedän että yöstä tulee kamala. Joudun soittamaan kutsukelloa parin tunnin välein saadakseni kipulääkettä. Lisäksi aloitettiin rautaläääkitys. Veriarvot olivat aivan pielessä kun en ole saanut syötyä. Menee mielialantasaajaa, ahdistuksen hallitsijaa, särkylääkkeitä, kipulääkkeitä, rautaa, kalkkia, kilpirauhaslääkettä... Varmaan ainakin parikymmentä lääkettä vuorokaudessa. Miten tulen pärjäämään kaikkien kanssa kotona kun en muista ottaa kaikkia?