En tiedä mitä ajatella tästä elämäntilanteesta. Kaikki on ihan hyvin mutta silti jokin asia puuttuu. Harkitsin tänään jo vakavasti koiranpentua, niin kuin kaikkina muinakin kertoina, mutta lopulta taisin tulla siihen lopputulokseen, että nyt ei ole sopiva hetki. Tuntuu, että yritän täyttää tyhjää aukkoa elämässäni jollain, oikeastaan ihan millä vaan, joka siihen voisi edes yrittää sopia. Työ, opiskelu, poikaystävä, koira...

Tuntuu että kaikki on samaa arkea ja niinhän sen kuulukin olla. Ehkä kuitenkin lopulta hallitsevin tunne on yksinäisyys. Yritän saada kaikkea menoa ja meininkiä, jotta ei tarvitsisi myöntää, että yksin on vaikea olla.

Ja niin saa olla. Ihan varmasti saa. Ei kukaan voi tulla vaatimaan, että koko ajan täytyy olla hyvä olo ja ihanaa. Terapeuttini aina sanoo, että tämä pohjoismaalainen kulttuuri on tehnyt ihmisistä hyvin itsenäisiä ja ehkä myös vähän yksinäisiä. Että etelän maissa, jossa perhe on laajempi käsite, yhdessä syödään joka päivä ja isovanhemmatkin asuvat perheen kanssa, ollaan juuri asian ytimessä: sosiaalisuudessa. Ja myös joka kerta kun hän tämän mainitsee, tajuan että mä haluaisin olla juuri tuollainen ihminen, aina kaikkien ympäröimänä ja tavoitettavissa.

Sen sijaan, että yritän täyttää tätä tyhjää koloa väärillä asioilla, ehkä olisi aika keskittyä tähän päivään, tässä päivässä elämiseen. Käydä kaverin kanssa ulkona, viettää leffailtaa, nähdä perhettä, lenkkeillä, hakea kesätöitä, pettyä toisessa ja onnistua kolmannessa asiassa. Ehkä kaiken keskellä elämän ilot löytyvät juuri siitä, että istun koneella kirjoittamassa blogia, saunan raikkaana, koirien ympäröimänä, tyytyväisenä juuri tämän hetkiseen tilanteeseen miettimättä sen kummemmin tulevaa tai mennyttä. Olla vaan ja ihmetellä elämää.