Eilinen oli taas vaihteeksi hiukan vaikeampi päivä. Tiuskin ja olin todella kiukkuinen kaikille, taisi tulla sanottuakin vähän rumasti. Kaipasin omaa aikaa, ja kun sitä ei ollut saatavilla, reagoin ikävästi. No tänään taas uuteen nousuun!

Tänään oli vapaapäivä hoitokontakteista. Ihan mukavaa välillä miettiä muitakin asioita ja lepuuttaa aivoja niin paljon kuin mahdollista. Kävin uimahallissa vesijuoksemassa, siivosin kodin, kävin kaupassa, pesin pyykkiä ja laitoin ruokaa. Ihan tavallisia kotihommia siis mutta sitäkin tärkeämpiä, jotta saan pidettyä arjen kasassa.

Olen ollut tavallista väsyneempi matkan jälkeen. Aluksi luulin sen vain johtuvan pienestä aikaerosta ja Suomeen palaamisesta, mutta nyt olo on jatkunut ja jatkunut. Otinkin asian puheeksi eilen polilla ja kuulemma lääkkeiden uudelleen aloitus voi tuoda kovaakin väsymystä. Nukun kevyesti kellon ympäri sekä vähintään tunnin päikkärit, ja silti olen jo yhdeksän aikaa niin väsynyt, että on pakko mennä nukkumaan. Hoitajan mukaan tällainen sivuvaikutus voi kestää jopa muutamia viikkoja. Onneksi olen sopinut melkein kaikki menot tulevina viikkoina vasta aikaisintaan aamupäivälle, eikä heti aamu kahdeksalta tarvitse olla missään.

Nyt vasta kun mummu on muuttanut samalle paikkakunnalle kanssani, olen tajunnut miten yksin olen ollut nämä vajaa neljä vuotta. Lähin perheenjäsen on asunut reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä, ja vaikka olemmekin kaikkien kanssa nähneet usein (viikottain), on se kuitenkin eri asia kuin jos voisi soittaa jollekin ja pyytää käymään kahvilla. Kaverit ovat koulussa ja iltaisin heillä on tehtäviä, kun itse lähinnä pyörittelen peukaloita ja mietin miten selviän seuraavaan päivään. Elämäntilanteet ovat niin erilaiset.