Tänään mulle tehtiin jotain, mitä oon aikaisemminkin joutunut kokemaan, ja mistä olen yrittänyt päästä yli eri keinoilla yksitoista vuotta. Tai no, lähinnä sellaista mistä nousi kaikki muistot mieleen. Asiatonta. Pahaa. Ilkeää


Olen itkenyt tänään paljon. Kerroin asiasta kotikuntoutuksen työntekijälle ja he auttoivat selviämään terapiakäyntiin. Siellä taas autettiin eteenpäin.
Kyllä mä saan tukea. Perhe on ollut tukena. Varsinkin sisko ja äiti, muut ei sitten tiedäkään...


Joskus mietin elämääni ja häpeän kaikkea mitä on tapahtunut. Miten paljon olisin voinut estää jos olisin toiminut toisin, sanonut eri tavalla tai pukeutunut muihin vaatteisiin. Mitä niin väärää olen tehnyt, että näin rankaistaan?


Mielessä on käynyt vetää lääkkeitä, viillellä tai satuttaa itseäni muilla keinoin. Mutta nykyään olen vahvempi: en aio enää satuttaa itseäni tai läheisiäni niin kamalilla keinoilla, mitä ennen käytin. Yritän pärjätä juttelemalla tai kirjoittamalla tänne ja päiväkirjaan, sekä tietysti ammattiauttajille.