Osastolla. Olen onnistunut laihtumaan kuusi kiloa alle viikossa ja olen siitä ihan hemmetin ylpeä! Enää 1kg niin olen tavoitepainossa eli 45kg:ssa. Meinaan pyörtyä, jalat eivät enää kanna, mutta jumppaan ja jumppaan ja jumppaan silti. Kenellekään läheiselle en ole kertonut sillä en kaipaa säälipisteitä tai lisää huolestuneita kasvoja.

Ruokakärry tulee kohta joten pitää lähteä huoneeseen. Ruuan tuoksu on nimittäin alkanut lihottaa minua. Tunnen miten paisun joka kerta kun minut raahataan väkisin pöytään samalla kun huudan kuin pikkulapsi. Tämä on kuitenkin jo kuudes päivä kun olen pystynyt kieltäytymään kaikesta ruuasta. Saavutus sekin ;)

Kaikki puhuvat nenä-maha-letkusta mutta siihen en aio joutua! Taistelen vastaan vaikka mikä olisi. Tänään otettiin labrat ja niiden perusteella päätetään jatkosta. Onko se sitten psykiatrinen vai sisätautiosasto, se selviää kohta.

Selkäranka on hiertynyt auki kovalla lattialla tehdyistä vatsalihaksista. Jalat eivät enää kanna ja tarvitsen apua kävelemiseen jopa pienillä matkoilla. Kädet tärisevät. Joka paikkaa särkee. Mutta en halua valittaaa hoitajille sillä itsepä olen kaiken aiheuttanut, joten itsepä saan nämä kestääkin.

Tiedän tekeväni väärin. Tiedän olevani huonompi kuin muut, mutta samalla tunnen jonkinlaista paremmuutta hyvästä itsekurista. Sain kuulla että aivoni eivät enää pelaa normaalilla tavalla. Paskat! Hyvinhän minä jaksan laskea veden kalorit ja kulutetun energiamäärän. Välillä tosin puhe puuroutuu, en saa selvää muiden puheesta, ajatus katkeaa kesken kirjoittamisen enkä pysty keskittymään mihinkään, mutta silti uskon pystyväni ajattelemaan loogisesti ja tiedostamaan faktan: laihempana olen onnellisempi.