Katson peiliin. Näytän nääntyneeltä. Väsyneeltä tähän kaikkeen. Sairaalavaatteet päällä eikä meikkiä. Ei mitenkään kummoinen ilmestys. Hiukset ovat sekaisin ja kampaamatta. Enhän minä hullu ole, mutta kuka minua muka uskoo? Tämän näköistä, ruusupuskasta repäistyä olentoa.

Kaverikin kävi katsomassa. Näytin ilmeestä päätelleen lähinnä säälittävältä, vaikka yritin luoda iloisen ilmeen kasvoilleni.

Olen vain niin uupunut.

Huomenna olisi ensimmäinen zäänssi päästä himbeen täältä. Siksi en uskalla puhua kenellekään, etteivät vaan saa lisää vettä myllyyn ja pakkohoitopäätöksiin.

Tänään tavarat ovat lennelleet. Eivät tosin omasta toimesta. Pelottaa olla täällä.
Yöksi laitan ainakin oven lukkoon...