Heräsin tänään jo kello neljä enkä enää saanut unta, joten päädyin selailemaan blogeja. Löysin Demi Auloksen blogista kirjoituksen Yhdessä erossa ja päädyin miettimään myös omien vahempieni eroa aivan uudelta kantilta.

Joudun myöntämään, että olen ollut ehkä hiukan vihainen ja katkera siitä, etten saanut kunnon ydinperhettä lapsena. En edes silloin, kun vanhempani vielä olivat yhdessä. Isä oli aina töissä ja äiti oli minun kanssani kotona. Kaikki kuitenkin muuttui, kun he erosivat. Isä alkoi viettää enemmän aikaa kanssani niinä viikonloppuina, kun hänen luokseen tulin. Enää kaikki aika ei mennytkään töitä tehden vaan sain nauttia sen viikonlopun hänen huomiostaan.

Kun molemmmat vanhempani löysivät uudet puolisot, sain myös suuremman perheen. Varsinkin isäpuoleni kolmesta lapsesta tuli tärkeä osa elämääni, sillä nuorin heistä oli minua vain kolme vuotta vanhempi. Omat siskoni ovat 19 ja 16 vuotta vanhempia, joten oli mukavaa saada siskoksi joku melkein oman ikäinen. Itseasiassa, kun aloin viiltelemään, siskopuolet olivat ensimmäisiä jotka saivat tietää, ja jotka ohjasivat minut avun piiriin terveydenhoitajalle.

Näiden siskopuolien kanssa vietämme yhdessä juhlia ja varsinkin jouluna kokoonnumme aina yhdessä ison päydän ääreen syömään.

Mutta vaikka olen saanut ikään kuin uuden perheen, ei vanha ole jäänyt yhtään sen enempää taka-alalle. Esimerkiksi yhtenä kesänä vuokrasimme ison mökin ja kokoonnuimmme sinne biologisten siskojeni, heidän perheidensä, vanhempieni, mummon sekä isä- ja äitipuolen kanssa. Saunoimme, pelasimme, teimmme ruokaa ja ihan vaan hengailimme yhdessä. Ihan kuin mikä tahansa perhe, välittämättä siitä, kuka on naimisissa ja kenen kanssa.

Äiti- ja isäpuoleni ovat ottaneet meidät lapset aivan kuin omikseen. Parempaa suhtautumista en olisi voinut toivoa, vaikka aina välillä tuleekin törmäyksiä ja sanaharkkaa. Tulemme kuitenkin niin hyvin toimeen ettei valittamiselle löydy siaa.

Vuosien kuluessa olen ymmärtänyt, miten onnekas olen ollut kun sain juuri nämä ymmärtäväiset ihmiset ympärilleni. Nämä ihmiset ovat tukeneet minua vaikeimmissa oloissa ja haluavat auttaa kaikin keinoin. He eivät tuomitse tai pidä hulluna vaan ovat käyneet sairaalassakin katsomassa kun olen ollut huonoimmillani. He haluavat ymmärtää ja ottavat asioista selvää, kyselevät kuulumisia ja soittelevat. 

Kiitos että jaksatte, kiitos että olette juuri minun oma, suuri perheeni!